Juha Luoma

Pitkästä aikaa vähän kuulumisia…

Muutamalla sanalla voisi kertoa, mitä on tapahtunut sitten viimeisen postaukseni. Jos vaikka keikoista aloittaisin: kuluva vuosihan nyt on koronan vuoksi mennyt vähän vähemmän aktiivisissa merkeissä. Takana on vain muutama hassu keikka, mutta toiveissa eletään, että loppuvuotta kohti jälleen vilkastuisi – ellei sitten koronatilanne vilkastu. Keikkakalenteriin tein pienen lisäyksen, siellä on nyt myös luettavissa, minkä kokoonpanon …

Pitkästä aikaa vähän kuulumisia… Lue lisää »

Kohti syksyä…

Keikkakesä on kallistumassa loppuaan kohti. Yllättävän vilkas siitä lopulta tulikin, vaikka vielä toukokuussa näytti hiljaiselta. Nykyisin keikat tulla tupsahtavat kalenteriin paljon lyhyemmällä varoitusajalla kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Myös matkat tuntuvat pidentyneen menneistä vuosista reippaasti, sillä montaa alta 300 kilometrin reissua ei kesään ole mahtunut, pisimmillään ollaan ajeltu yli 1200 km! Mutta enhän minä niitä …

Kohti syksyä… Lue lisää »

Fender Precision vm.1973

Asiat tapahtuu näköjään nopeasti, kun on tapahtuakseen. Ei pitänyt, mutta kävipä vaan. En ole koskaan ollut kovin vintagesoittimiin kallellani. Ne ovat toki upeita soittimia ajan tuomine patinoitumisineen, mutta en ole koskaan uskonut niiden olevan niin ratkaisevasti parempia soittimina, että olisin omakseni sellaista himoinnut. Jokin sai kuitenkin sisimpääni liikettä aikaan, kun entinen opettajani Ape Anttila ilmoitteli …

Fender Precision vm.1973 Lue lisää »

Hyvää alkanutta vuotta 2014!

Vuosi on taas vaihtunut. Mistähän sitä lähtisi purkamaan mennyttä vuotta 2013? No jos vaikka keikkahommista ensin aloittaisin. Onni on olla freelancer.  Keikkamäärä ei viime vuonna yltänyt aivan sinne totuttuihin lukemiin, joskaan ei nyt aivan mahdottomasti keskiarvosta jäätykään. Toisaalta monipuolista keikkatarjontaa pääsi kokemaan. Kesän puolivakituinen veto oli Trio Pohjalta -niminen kokoonpano, jossa tuurasin aina tarpeen vaatiessa. …

Hyvää alkanutta vuotta 2014! Lue lisää »