Vuodesta 2005 alkaen olen toiminut tuntiopettajana Joensuun konservatoriolla, jossa olen opettanut sekä ammattiopiskelijoita että musiikkiopiston nuoria basistinalkuja. Lisäksi olen ohjannut workshopeja sekä pienyhtyeitä sekä opettanut teoriaa sekä sovittamista.
Syksyllä 2006 aloitin myös Keski-Karjalan musiikkiopistossa opettajana. Työpisteitäni ovat tällä hetkellä Kitee ja Liperi. Opetuskuvaani kuuluvat bassonsoiton opetuksen lisäksi pienyhtyeohjaus, afroamerikkalaisen musiikin historia sekä AMP eli afroamerikkaisen musiikin perusteet. Popjazzpuolen vastuuopettajana toimin vuodet 2009-2013.
Opistoissa tapahtuvan opetuksen lisäksi minulla on ollut yksityisoppilaita, joista monet ovat jatkaneet opintojaan myöhemmin musiikkiopistotasolla.