Katsaus menneeseen vuoteen 2015

Perinteiseen tapaan lienee näin vuoden aluksi luoda katsaus taakse päin vuoteen 2015. Paljon taas tapahtui kaikilla edustamillani musiikin rintamilla. 

Jos sitä vaikka tutuimmasta ja rakkaimmasta, keikka-asioista aloittaisi. Viime vuoteen keikkoja mahtui kolmisenkymmentä. Mukana menossa vanhat tutut Tuovisen Marko & Rosanna -kokoonpano muutamilla keikoilla, samoin Tohtori Columbia teki pari kolme keikkaa. Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit työllisti tänä kesänä muutamaan edelliseen vuoteen nähden aika paljon. Uusia tuttavuuksia tuli myös jonkin verran, mikä on aina mukava ja tervetullut asia! Pääsin tutustumaan alkukesästä Terhi Matikainen & Amorioon sekä muutaman keikan verran Jaska Mäkynen & Nelostiehen. Syksyllä miellyttävä kokemus oli päästä parin keikan ajaksi tuuraamaan legendaariseen Yölintuun ja kokemaan vähän erilaisten keikkojen atmosfääri. Ihan vuoden lopussa kävin vielä Fantasia-yhtyeen kanssa säestämässä Teemu Roivaista.

Vuoden aikana piipahdin myös pariin otteeseen studiossa. Kari Piirosen Olavi Virta -aiheinen levy ilmestyi heti alkuvuodesta, se tosin äänitettiin suurimmalta osin jo vuoden 2014 puolella. Vuoden mittaan äänittelimme myös tämän vuoden keväällä tai kesällä ilmestyvää Eino Grönin pitkäsoittoa, jolle päätyi jopa yksi sovitukseni, Paul Norrbackin beguine Noustessa kuun. Marko Tuovinen puolestaan teki singlen Suomalainen rakkaus, johon soittelin bassot kotipajastani käsin. Kesän aikana kävimme myös Inkoossa purkittamassa musaa Kantriseireenien kanssa. Sille tallenteelle päätyi pari omaa sävellystä/sanoitusta. Loppuvuodesta aloitimme myös harmonikkamestari Janne Uusitalon kanssa yhteisen levyprojektin, josta toki kerron enemmän, kun siihen aihetta on. Toistaiseksi olen sovittanut siihen viisi kappaletta.

Soitinosastossa tapahtui pikku muutoksia, kun telineeseen ilmestyi alkuvuodesta Fender Jazzbass vm. 1971. Mahtava basso, johon vuosikertasoittimena sisältyy myös aimo annos soitettujen vuosien mukanaantuomaa fiilistä! Myös JAK-jazzbasso koki pienen päivityksen. Sen elektroniikka on nyt mallia aktiivi-passiivi ja kyllähän tuli soundiin melkoinen annos ryhtiä ja mahdollisuuksia varioida sitä!

Siinäpä lieni tärkeimmät. Oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2016!