Musiikin kesä

Tänä kuluvana vuonna musikki lienee ollut ainakin tähän asti (23.7.) läsnä elämässäni tiiviimmin kuin koskaan. Projektit ovat pitäneet minut hyvin kiireisenä ja täystyöllistettyinä, ettei lomaakaan ole paljon huomannut…

Yhteinen levymme harmonikkataiteilija Janne Uusitalon kanssa on kesän mittaan edennyt siihen vaiheeseen, että kaikki sovitukset ovat valmiit. Kahdentoista sävellyksen sovittaminen on yllättävän tiukka homma, nyt tiedän sen itsekin. Mehut miehestä se imi aika tehokkaasti, mutta olen kuitenkin lopputuloksiin aika tyytyväinen. Hienoa olla tässä vaiheessa, kun kappaleet alkavat muuttumaan pikku hiljaa demoista oikeaksi musiikiksi oikeiden soittajien korvatessa tietokoneen soundit! Tähän mennessä ollaan äänitelty rumpuaraitoja sekä puhaltimia, bassot olen luonnollisesti jo aiemmin kotonani soitellutkin ja jotkut kappaleet ovat jo siinä vaiheessa, että enää harmonikkaosuudet puuttuvat. Hienoa, olemme innoissamme!

Keikkakesä 2016 on ollut vallan mainio. Hienoja keikkoja sopivassa määrin ja mukavasti haastetta ovat tarjonneet mm. juhannuskeikka legendaarisen TV-kapellimestari Jari Puhakan kanssa Kaija Lustilaa säestäen (kyllä, todella huolella tuli biisit harjoiteltua ennen keikkaa 🙂 ) sekä tuuraukset yhtälailla legendaarisessa Yölinnussa. Näissä paikoissa aina vaihteeksi on mukava mittauttaa päivän kunto.

Yllättävän pian alkaa taas normaalit opetuskuviotkin. Uskoisin – ja tiedänkin – niiden tarjoavan myös uusia haasteita. Hyvä niin, pysyy mieli virkeänä!